Lähde:http://www.netti.fi/~sotakoi/

 

MAASTOKOULUTUS

JÄLKIKOULUTUS

 

On erittäin tärkeää tietää muutamia perusasioita joilla luodaan edellytykset koiralla jäljestämiseen. Niistä aluksi.

Ohjaajan vaatimukset:Jotta jälkikoulutus antaa tulosta, ei tarvita ainoastaan hyvää koiraa vaan koiran ohjaajana täytyy olla innostunut ja taitava ohjaaja, joka on selvillä koiran käsittelystä ennen jäljelle lähtöä, jälkityöskentelyn aikana ja jäljestämisen päätyttyä ja joka osaa arvioida vallitsevan tilanteen jäljestämisedellytyksistä.

Pitää pyrkiä siihen, että koira ja ohjaaja muodostavat yhdessä toimivan parivaljakon, jossa koira yksin jäljestää, kun taas ohjaaja rajoittaa auttamisensa koiran liikkumisen helpottamiseen.

Eräs koulutuksen vaikeimmista asioista on oppia luottamaan koiraan kaikissa tilanteissa ja ettei itse yritä miettiä jo valmiiksi, missä jälki kulkee. Vain harvat onnistuvat tässä. Kuinka usein kuullaankaan epäonnistumisen jälkeen "ajattele, koira oli silloin oikeassa, mutta kun minä...."

Sellaisissa tilanteissa ei pystytä enää jälkeenpäin korjaamaan tilannetta joka on tapahtunut vedettäessä koira pois. Koiran moitteeton käsittely myös suotuisten olosuhteiden vallitessa on eräs perusedellytyksistä, jos halutaan menestyä koulutuksessa.

Jäljen tavallisimmat hajuyhdistelmät

Jotta jäljestämiselle saadaan onnistumisen mahdollisuudet on syytä perehtyä myös jäljellä esiintyviin hajuyhdistelmiin ja niiden muuttumiseen eri olosuhteissa, samoin kuin miten koira jäljestää.

Jäljen haju muodostuu maaperän perusteella, jonka jo vähäiselläkin ajatuksella voimme kuvitellakin. Kiviperäinen maa erittää tietynlaista hajua, kun taas vesiperäinen toista.

Kasvien haju ei välttämättä ole koiralle eduksi, koska se dominoi muita hajuja ja "työntää niitä syrjään". Tämä tehostuu vielä kun jäljen tekijä tallaa maahan kasveja, joiden mehu useiden tuntien aikana erittää jäljelle voimakkaan tuoksun.

Kolmas haju on jäljentekijän kengistä lähtevä haju. Nahka ja kumi eivät tuoksu samalle.

Neljäs haju on jäljentekijän oma haju Henkilöhaju leviää hyvinkin laajalle tuulisella ilmalla. Se on herkkä myös sään vaihteluille ja yleensä häviää kaikkein ensimmäisenä.

On myös hajuja jotka häiritsevät koiran työskentelyä. Yleisimmät ovat tietysti koiran oma haju, sitten ohjaajan haju, riistanhaju ja vielä monia muita kuten, liikenne, asutus, teollisuus jne.

Hajun pysyminen jäljellä ja sään ja olosuhteiden vaikutus

Koira jäljestää parhaiten 30 min. - 2 tuntia vanhaa jälkeä. Sään ollessa suotuisa ja häiriöiden vähäiset voi vaikeuksitta jäljestää 4 tuntia vanhaa jälkeä.

Jäljen ollessa 6 tuntia vanha, koira epäröi selvästi ja pystyy seuraamaan sitä vain pätkittäin, paikoissa missä olosuhteet ovat hyvät.

12 tunnin jälkeen henkilöhajun arvioidaan kadonneen kokonaan ja hajua on ainoastaan esineissä joita jäljelle on kadotettu.

Säätilan vaikutus on oleellinen jäljestämisessä. Keväällä ja syksyllä maa on sopivan kosteaa eikä kasvien haju häiritse samalla tavalla kuin kesällä.

Aurinko kuivaa ilman ja ikään kuin pyyhkäisee hajun jopa 30 min kuluessa jos jälki on tehty kuivalle maaperälle. Ajatelkaamme puhdasta kalliota tuulisessa ja kuivassa olosuhteessa, jossa haju ei pysty " takertumaan " mihinkään.

Sade vaikuttaa vasta muutaman tunnin kuluttua, mutta kaatosade sen sijaan saattaa huuhtoa hajun jo hyvinkin lyhyessä ajassa.

Tuulen vaikutus on myös merkittävä joka on helppo todeta varsinkin silloin kun jäljet ovat näkyvissä tai tiedetään tarkalleen jäljen paikka. Tuulen kuljettamana haju siirtyy hyvinkin kauas riippuen tuulen voimakkuudesta ja jäljestä lähtevästä hajusta.

Varusteet ja niiden käsittely

Ohjaaja kulkee yleensä koiran perässä kytkettyä jälkinarua seuraten, joka puolestaan on kiinni koiralle puettavissa jälkivaljaissa.

Jälkivaljaat tulee olla koiralle sopivat ja koira täytyy totuttaa niihin. Jälkivaljaat ja naru n. 10 m pitkä puetaan koiralle päälle lähdettäessä jäljestämään ja poistetaan välittömästi jäljestämisen jälkeen. Näin koira oppii yhdistämään välineet ja tehtävän.

Jo välineiden esille ottaminen saa koiran innostumaan näkemästään.

Se on yksi tae ettei koulutusta ole suoritettu koiralle epäonnistuneesti. Jälkinarun tulee olla riittävän paksua ja luistavaa, ettei se takerru herkästi oksiin ja muihin esteisiin ja ohjaajankin on helpompi pidellä siitä.

Koiraa ei kuitenkaan saa nykiä jälkinarusta vaan jos jarrutusta joudutaan suorittamaan vedetään tasaisesti.

Ohjaajan on kuitenkin pysyteltävä riittävän kaukana koiran jäljessä ( jälki-naru n. 10 m ) etenkin jos koira jäljestää myötätuuleen.

Eri koulutusmenetelmiä

On olemassa useita eri tapoja opettaa koira jäljestämään.

Eräs tavallisimmista tavoista on, että ohjaaja tekee itse jäljen jääden odottamaan jäljen loppuun. Näin ollen koiraa kuljettaa apuohjaaja, joka koiran pitää tuntea ja jonka on oltava myös hyvin perillä jälkityöskentelystä.

Jäljen, jonka lopussa seisoo jäljentekijä, voi myös tietyissä tapauksissa tehdä toinen henkilö. Silloin on toivottavaa, että koira tuntee jäljentekijän, sillä silloin sillä on suuremmat edellytykset saada tyydytystä loppuun suoritetusta jäljestämisestä.

Kolmas tapa on, että ohjaaja sekä tekee että ohjaa koiraa. Jäljelle pudotetaan silloin koiralle mieluisia esineitä. Tämä tapa edellyttää, että koira osaa ainakin alkeet noutamisesta.

Alkuharjoitukset, jolla koira saadaan " hoksaamaan " jäljestä lähtevän hajun hyväksikäyttö on, että ohjaaja pakenee ja piiloutuu sopivan matkan etäisyydelle ja vieras henkilö löysää koiran perään. Jo parin kolmen kerran jälkeen voimme huomata koiran käyttävän jälkeä löytääkseen ohjaajan. Tämän herätteen voi tehdä jo koiran ollessa pentu ja jättää sitten muhimaan varsinaiseen koulutukseen.

Koiran motivointi

Tärkein, millä koira saadaan ajamaan jälki loppuun on motivoida se niin, että se aina pyrkii jäljen loppuun.

Yksinkertaisesti jäljen lopussa tulee olla aina koiralle hyvin mielenkiintoinen palkinto; oma ohjaaja, perheen jäsen, josta koira on kiinnostunut tai tärkeä esine.

Ja vielä tultaessa loppuun koira tulee palkita makupaloilla ja muutenkin osoittaa, että se on tehnyt maailman parhaan tehtävän onnistuneesti. On myös tärkeää, että koiralle ei tehdä liian vaikeaa harjoitusjälkeä vaan alussa sen tulee olla riittävän helppo, tuulelta ja aluskasvillisuudelta suojassa ehkä 100-150 m pitkä.

Mikäli lopussa on henkilö ei välille tarvitse alussa laittaa esineitä.

Jäljelle lähtö

Kun jälki on vanhentunut muutaman minuutin puetaan koira valjaisiin ja jälkinaruun varomalla kuitenkin käskyjen ja pakotteiden käyttöä.

Koiran tulee tuntea tapahtuma mielekkääksi.

Koira ja ohjaaja ovat tietysti jäljen alkamisen välittömässä läheisyydessä.

Jos koira on liian innostunut rauhoitetaan sitä varomalla kuitenkin liian voimakasta kieltämistä jottei innokkuutta menetetä ja samalla koiran uteliaisuutta jäljen ajamiseen.

Kun valjaat on laitettu kumartuu ohjaaja eteenpäin näyttääkseen koiralle oikealla kädellä jäljen alkamiskohdan. Koira painaa yleensä päätään oikean käden suuntaan maata kohti saaden tällä tavoin hajun jäljestä. Kun ohjaaja huomaa koiran tuntevan hajun hän kuljettaa koiraa eteenpäin samanaikaisesti houkuttelevasti kehottaen koiraa etsimään jälki.

Lähdössä tulee olla huolellinen eikä koiraa saa päästää ryntäämään jäljelle, vaan narua annetaan joustavasti koiran edetessä. Nykimistä on ehdottomasti varottava.

Käyttäytyminen jäljellä

Jäljelle lähdössä oikea menettelytapa on tärkeä.

Koira tulee saada työskentelemään rauhallisesti ja suunnitelmallisesti, kun taas ohjaajan tulee seisoa paikallaan antaen narun juosta käsissään koiran edetessä.

Mikäli mahdollista ohjaajan tulee pysyä paikallaan kunnes naru alkaa loppua.

Kun huomataan koiran tuntevan hajun toistetaan käskyä " etsi jälki " käskysanan merkityksen opettamiseksi ja samanaikaisesti rohkaisten sitä kehuen.

Jo aikaisessa vaiheessa ohjaajan tulee oppia " lukemaan " koiraansa, milloin se on jäljellä ja milloin ei. Tämä on vaikeaa joidenkin koirien kohdalla, mutta erittäin tärkeää. Koiran liikkumistavasta ja eleistä voidaan päätellä koiran olevan jäljellä.

Jos koira harhautuu jäljeltä eikä tunne hajua sitä ei pidä komentaa etsimään jälkeä jottei se opi ajamaan valejälkeä. Tärkeää on myös se ettei käskysanaa toisteta turhaan jäljestyksen aikana, ettei turhauteta sen merkitystä.

Oikealla hetkellä annettu kehu sen sijaan kannustaa jatkamaan eteenpäin.

Ensimmäiset harjoitukset

Ensimmäisissä harjoituksissa on tärkeää, että koira löytää jäljen tekijän nopeasti. Jäljen tekijän on palkittava koira aina hyvin, jäljestipä se sitten millä tavalla tahansa.

Pitemmän päälle koira oppii harjoittelemalla hyödyntämään jäljen entistä paremmin pääsemällä jäljentekijän luo.

Yleensä koirat nauttivat jäljestämisestä edellyttäen kuitenkin, että niitä käsitellään oikein ja ettei harjoituksesta tehdä liian vaikeaa.

Jatkoharjoitukset

Myös voimakkaan jäljestysvaiston omaaville koirille tulee tehdä riittävästi helppoja jälkiä.

Seuraavassa vaiheessa vaihdetaan jäljen tekijä vieraaseen henkilöön. Vieraan henkilön tulee muistaa palkita koiraa aluksi vähintäänkin yhtä hyvin kuin mihin koira on tottunut.

Vähitellen sitten pyritään siihen, että jäljen lopussa on mieluinen esine ja ohjaajan kiitos sen löytymisestä riittää palkitsemaan koiran. Myöhemmin esine voidaan vaihtaa tulevaksi ohjaajalta jäljestämisen päätyttyä.

On kuitenkin muistettava, että koira luulee ajavansa jäljen loppuun.

Esineitä jäljelle

Koiran oppiessa jäljestämään aletaan jäljelle jättämään hyvin hajustettuja esineitä, jotka ovat aluksi riittävän isoja ja mieluisia.

Esineelle tultaessa tarkkaillaan koiran käyttäytymistä ja kun se on suorittanut ilmaisun on muistettava kannustaa sitä ottamalla esine ja jatkamalla jäljestämistä, jottei koiralle muodostu kuvaa, että jäljestäminen päättyy.

Jos koira menee esineen ohi emme tee siitä numeroa, vaan annamme koiran jäljestää eteenpäin ja tarkkailemme kokonaisuutena oliko esineessä riittämätön haju vai oliko huolimattomuuteen jokin muu syy. Myöhemmässä vaiheessa, kun jälkeä on riittävästi vanhennettu ja jälkityöskentely tarkkenee, koira ikään kuin luonnostaan oppii ilmaisemaan esineet.

Suunnanmuutokset ja kulmat

Jäljen suunnanmuutoksiin tulee kiinnittää erityistä huomiota koko jäljestämiskoulutuksen ajan, sillä suunnanmuutokset ja kulmat asettavat erityisen suuria vaatimuksia sekä koiralle että myös ohjaajalle.

Koiran kadottaessa jäljen koiralle tulee antaa riittävästi aikaa työskennellä jäljen uudelleen löytämiseksi ja yleensä aina ohjaaja tekee tässä virheitä. Monilla koirilla on taipumuksena ikään kuin " pyöriä " takaisin jäljelle.

Eri yhteyksissä on todettu ohjaajan ja koiran välisen kontaktin ratkaiseva merkitys jäljestämiseen.

Ohjaajan jatkuva tarkkaavaisuus milloin koira joutuu pois jäljeltä on välttämätöntä. Tässä tilanteessa toiset koirat alkavat nuuskia jäljen molemmilta puolilta, nostavat päätään ja epäröivät selvästi. Haju ei enää ohjaa koiran kulkua, vaan koira juoksee enempi umpimähkään.

Heti huomattuaan, että koira on kadottanut hajun on ohjaajan pysähdyttävä ja odotettava kunnes koira on löytänyt hajun ja pääsee jatkamaan jäljestystä.

Muista, että koiran tulee YKSIN etsiä jälki.

On tietysti huomioitava normaalin jäljestyksen kuluessa ettei koira lue meistä onko se jäljellä vaan ohjaajan käyttäytyminen tulee olla selvälukuista koiran työskennellessä.

Vaikeutta lisätään vähitellen

Jäljen koulutusohjelmaan kuuluu oleellisesti suunnanmuutosten harjoittelu. Aluksi teemme vain yhden kulman, jonka ohjaajan tulee tietää, näin ollen voidaan entistä paremmin oppia lukemaan koiraamme, tarkkaillen samalla omaa toimintaamme.

Periaatteessa koiralle ei tule näyttää etukäteen kulmaa, vaan sen on selviydyttävä siitä omatoimisesti ( muista motivaatio ajaa

loppuun ).

Vähitellen vaikeutta ( kulmien määrää ja olosuhteita sekä jäljen ikää )lisätään muistaen kuitenkin, että eteneminen liian joutuisasti antaa helposti pakit ja koira ehkäistyy jäljestämiseen.

Siis riittävästi helppoja ja hullun hauskaa jäljestämistä.

Kuitenkin koulutus täytyy saada tarpeeksi laajakokemukselliseksi tarpeellisia tilanneselviytymisiä ajatellen.

Jos ehkäistymistä on havaittavissa on palattava aivan helppoihin suorituksiin ja palautettava motivaatio.

Mahdollisesti on myös harjoiteltu liikaa.

On muistettava, ettei koiraa voida pakottaa jäljestämään.

Jäljen etsiminen

Perusharjoituksiin kuuluu vielä , että koira löytää jäljen tietyltä alueelta ohjaajan tarkoittamalla tavalla.

Ohjaajan tulee tietää jälki ja lähettää koira aluksi muutaman askeleen etäisyydeltä jälkeä kohti ja kun koira haistaa jäljen kannustetaan sitä tietysti heti tarkkaillen samalla koiran pyrkimyksiä lähteä jäljelle.

Luonnollisesti koirat lähtevät ajamaan jälkeä oikeaan suuntaan.

On luonnollista suunnan tarkistaminen muutaman askeleen verran, silloin ei tietystikään painosteta koiraa lähtemään jäljelle, vaan odotetaan eleitä jolloin se tekee suunnanmuutoksen oikeaan päin ja silloin on kehujen paikka.

Toinen takajäljen ajamiseen johtava virhe tehdään jos koiralle ajetaan jälkeä väärinpäin. Sellainen tulisikin aina malttaa olla tekemättä ja jos tarkistamiseen on aihetta tulee se tehdä aina alusta loppuun päin.

Kun koira oivaltaa jäljen löytymisen muutaman askeleen etäisyydeltä, etsintämatkaa voidaan vähitellen jatkaa, kunnes päästään ohjattuun etsintään kohtuullisilla matkoilla.

Harhautusjälki

Jotta koira saadaan varmaksi jäljestäjäksi on syytä harjoitella hiukan yli. Koiralle tehdään normaali harjoitusjäljen päälle leikkaava harhautusjälki, aluksi eri ikäisenä, mutta sitäkin voidaan vaikeuttaa tekemällä ne saman ikäisiksi tai vaikkapa harhautusjälki tuoreemmaksi.

Ohjaajan tulee tietää harhautusjäljen sijainti ja oppiakseen koiransa käyttäytymistavat koiran tullessa harhautuskohtaan.

Lisäksi maastossa liikkuu meiltä tietämättä muita maastossa liikkujia sekä myös riistaa aina hirviin ja poroihin asti.

Näihinkin voidaan koiraa harjoituttaa tekemällä harjoitusjäljet häiriötekijöiden mukaisesti.

On kuitenkin jälleen kerran muistettava, että koiran on osattava jäljestää muuten moitteettomasti.

On esitetty arvioita, että koulutus on kestänyt n. 2 vuotta ennen kuin harhautusjälkeä kannattaa aloittaa harjoittelemaan.

ÄLÄ PAINOSTA KOIRAA

Totesimme jo, että keskimääräinen koulutusaika koiralla on n.2 vuotta joka tarkoittaa käytännössä koiran olevan silloin n. 3 -vuotias.

Voidaan vielä todeta, ettei kaikilla koirilla saavuteta yhtä hyviä tuloksia riippumatta siitä kuinka huolella koiraa on koulutettu.

Useimmilla koirilla on kuitenkin edellytykset tulla hyviksi jälkikoiriksi, mikäli niitä on käsitelty koiran itsensä kannalta oikein.

Monet ohjaajat ovat yrittäneet painostaa koiraansa " tähdeksi " lyhyessä ajassa, mutta harvoin siinä onnistuneet.

Kun muistat tämän et hermostu helposti ja pystyt oikeudenmukaisemmin suhtautumaan niin koiran hyviin kuin huonompiinkin päiviin ja kun vielä muistat, että olosuhteet voivat pilata hyvänkin koiran suorituks